Uutisia

Koirien erilaiset tuki- ja liikuntaelinten ongelmat ja niiden hoidot naprapaatin näkökulmasta.

8.8.2019

Tänään oli ihana päivä kun yksi koira sai apua ongelmaansa !
4 vuotias uroskoira jolla ollut pieniä lihas/jännevammoja juostuaan mm lipputankoa päin ja muita pienempiä törmäyksiä. Omistaja vienyt eläinlääkärille ja aina selvinnyt kipulääkkeillä ja levolla. Nyt oli taas törmännyt tälläkertaa puuhun juostessaan maastossa pupun perään. Koira ei ontunut mutta oli arka kun takajalkaan koski sekä murina.Tiedusteltuani taustoja niin yhtäkkiä omistaja muistikin sen ensimmäisen vaivan miksi vei eläinlääkäriin. Koira oli n 1v kun toisen jalan kolmanteen varpaan väliin alkoi kasvamaan ”patti” eläinlääkäri poisti sen joka sitten olikin papilloma viruksen aiheuttama syylän näköinen patti.
Nyt aloinkin ihmettelemään kun koiran omistaja kertoi että se on ollut aina rähisevä muille koirille kuitenkin kiltti koira! Tutkittuani kyseisen varpaan välin löysin siitä reilun kokoisen kovan arpikudoksen. Koira aristi, murisi , koiralla oli kuonokoppa päällä kun tutkin. Siihen annoin sitten laserhoitoa ja kohta koiraa selvästi helpotti. Se ns rentoutui niin että alkoi painamaan itseään omistajan syliin , ja alkoi hengittämään syvään ja syljen eritystä alkoi tulla. Sitten käsittelin koiran kovat fasciakohdat samasta raajasta. Hoidon jälkeen koiran asento muuttui paremmaksi katse kirkkaamaksi ja otsalla ollut kireä tila laukesi ja mitä parasta koira ei murissut kun sen tassua tai takaosaa koski.
Kahden viikon kuluttua koira tulee kontrolliin , katsotaan sitten miten on mennyt!?


27.6.2019  Huomioitani sterilointihaavan aiheuttamista ongelmista narttukoirilla.

Esimerkki tapaus: 3v Jackrussell, hakeutui hoitooni, käytyään ensin eläinlääkärillä, joka tutkittuaan koiran fyysisesti, ei löytänyt mitään mainittavaa ongelmaa. Oireina oli takajalkojen askeltaminen, joka oli epätasaista ja vaivannut koiraa noin yhden vuoden ajan. Omistaja kuvailee; välillä koira ikään kuin ontui pari askelta, tai pitää toista jalkaa ylhäällä jonkun askeleen ajan. Ei hyppää sohvalle, joka muuten niin mieluinen paikka. Koira oli steriloitu n 1v sitten. Toimenpide ja haavan paranemisessa ei omistajan mukaan ollut mitään erikoista. Koira ollut muuten terve.

Tarkistan koiran aina ensin sen liikkeestä, suoralla, ympyrällä ja tapauskohtaisesti ehkä muutakin esim esteen hyppääminen jne. Tällä koiralla oli selvästi takajalkojen liike lyhyt, selkä hieman köyryllä. Aloitan fyysisen tutkimisen, palpoiden nivelten liikeradat, lihasten jäntevyyden sekä lihasten toispuoleisuuden. Neurologiset tutkimukset, poissulkeakseni hermojuuren puristustilan.

Tällä koiralla kaikki tuntui/näytti hyvältä. Mutta sterilointihaavan alueella oli n 2cm pituinen kova arpikudos joka oli selvästi myös arka. Tästä lähdin hoitamaan koiraa; ensin koiralle hyvä kontaktitilanne > kosketuksen ja läsnäolon avulla. Varsinainen tekninen hoito oli Laserhoito tiettyihin kohtiin, jonka aikana pitää sormilla tuntea kudoksessa tapahtuvaa reaktiota. Sen jälkeen mobilisoin ne nivelalueet sekä fasciat, jotka kivusta ja jäykkyydestä ovat kovat ja arat. Liikeradat palautuvat kun jatkuva vääränlainen jännitys on lauennut. Samoin koira hengittää rauhallisemmin, syljeneritys lisääntyy ja koira näyttää hyvin rauhalliselta. Kun hoito on ohi, kotiohjeeksi suosittelen rauhallista elämää pari päivää sekä seuraamaan tilannetta. Hoitokertoja tuli kaksi. Arpikudos pehmeni, iho oli joustavampi. Koiran liikeradat paranivat liikkuminen oli reipasta, sulavaa ja sohvalle hyppääminen sujui hyvin.

Comments are closed