Kipu, särky, jumi, arkuus, jomotus, polttavaa tai kirvelevää, kolotus, aristus… Kivulle on monta vaihtoehtoista nimeä. Kansainvälinen kivuntutkimusyhdistys määrittelee kivun ”epämiellyttävänä aisti- ja tunnekokemuksena, johon liittyy todellinen tai oletettu kudosvaurio tai edellistä muistuttava kokemus”.
Kipu on pahimmillaan koko tietoisuutta hallitseva voimakas kielteinen tunnetila. Ihmisillä ja muilla nisäkkäillä kuten koirilla ja hevosilla on tarve välttää kipua ja karttaa kipua aiheuttavia asioita. Nisäkkäiden kipukäyttäytymiseen kuuluu esimerkiksi pakeneminen, kiemurtelu ja kipeän kohdan hankaaminen.
Kudosvaurioin tai –ärsytyksen aiheuttamana kipu on usein sitä voimakkaampaa, mitä suurempi kudosärsytys ja ja kudosvaurio on kyseessä.
Kudosvauriot voivat tuottaa kipureseptoreita sisältäville alueille, mekaaninen tai kemiallinen tai lämpöärsytys aiheuttaa kipureseptorien aktivoitumisen Kipureseptorit puuttuvat kuitenkin monista kudoksista ja elimistä kuten maksasta, keuhkoista, nivelrustosta ja aivoaineesta. Myös selkärangan välilevyissä munuaisissa ja tai tiiviissä luussa ei ole lainkaan tai vähän kipureseptoreita.
Muualla kuin alkuperäisessä vauriokohdassa tuntuvaa kipua kutsutaan heijastekivuksi. Esimerkiksi tulehduksen aikaansaama turvotus saattaa aiheuttaa painetta edellä mainittuja elintä ympärivään peitinkalvoon eli faskiaa, jossa on kipuhermopäätteitä.
Kun kipu muuttuu krooniseksi yleensä puhutaan 3 kuukauden jatkuvasta kivuntuntemuksesta. Lääkärin konsultaatio ja erilaiset kipulääkkeet ensisijaisesti. Krooniseen kivun hoidon tutkiminen vaatii lääkärin hoitoa, jatkohoidot ovat aina yksilöllisiä.
Aeroobinen liikunta voi helpottaa kroonista kipua, koska se kuljettaa paranemista edistäviä ja jäykkyyttä vähentäviä verta ja ravinteita pehmytkudoksiin ja tuottaa lisäksi kipua lievittäviä endorfiinejä. Kahdenkymmenen minuutin pituinen kuntopyöräily on havaittu tuottavan puolen tunnin pituisen akuutin kivunlievityksen. Kuuden viikon pituinen aeroobinen harjoittelu vähentää lisäksi kroonisen kivun voimakkuutta keskimäärin 20 prosentilla.
Kivun hoitoon käytetään erilaisia fysikaalisia hoitoja. Sähköhoitoja TENS, Diadynaamiset virrat, laserhoito, kylmää, lämpöä, liikuntaa, eri liikeharjoituksia, manuaaliset hoidot kuten mobilisointi, manipulaatio ja erilaiset hieronta tekniikat valitaan yksilöllisesti vaivasta riippuen.