Hevosten biomekaniikasta

Annika Tähtinen on erikoistunut eläinten (koira, hevonen) biomekaniikkaan. Biomekaniikalla tarkoitetaan biologisten järjestelmien tutimista mekaniikan avulla. Fysiikan lisäksi biomekaniikassa hyödynnetään tietämystä eläimen anatomiasta, fysiologiasta, hermolihasjärjestelmästä ja kinesiologiasta. Biomekaniikka on soveltava tieteenala, jolla on oma kansainvälinen tieteellinen järjestö, International Society of Biomechanics.

Hoitometodit voivat olla mm; manuaalinen tietynlainen poikkihieronta, nivelten manipulaatioita kivun hoidossa tai turvotuksissa. Fysikaaliset laitteet esim. laser ja microvirrat ovat tuloksellisia hoidoissa.

Myös ratsastajan omat biomekaaniset ongelmat  hoidetaan. Ne voivat olla jopa esteenä hevosen omien  liikesarjojen onnistumiselle. Yhteistyö sujuu paremmin jos ratsastaja ymmärtää ja aistii omat heikkoutensa erikseen hevosen liikkeistä.

Hevosen selässä sen salaisuus 

Vahvat ja hyvin muodostuneet selkälihakset ovat avain tasapainoisiin, sulaviin liikkeisiin. Hevosen lihakset toimivat vetojousen tavoin; lihaksen suurin ominaisuus on supistaa. Tästä voi ymmärtää, että jos hevosta on treenattu vääränlaisessa muodossa, eikä lepovaihetta ole annettu, lihassäikeisiin voi syntyä mikroskooppisia repeämiä ylikuormituksen tuotoksena. Siitä seuraa vääränlainen jännitys  erityisesti selkälihaksiin ja lihaskalvoihin. Hevosen selkälihaksia voisi verrata esim haitarin soittamiseen. Jotta siitä kuuluisi selvä rytmikäs ääni, on haitaria liikuteltava tasaisesti, tasapainoisesti ja rytmikkäästi. Muuten musiikin äänestä tulee hakkaava, eikä sitä jaksa kuunnella saatika katsoa. Joustava, täsmällinen, liikeradoissaan pysyvä liike, oli se sitten käynti, ravi tai laukka, on kaunista katseltavaa.

Hevonen on saaliseläin. Se on reaktioiltaan nopea. Liikkuminen on sulavaa  menoa, jossa  koko hevosen ylälinja liikkuu aaltomaisesti ikään kuin S kirjain makuulla, joka joustaa ja supistuu. Sen olemus on uljas ja ryhdikäs. Lauman hierarkiassa sen on taisteltava tai nöyrryttävä. Hevonen  koskettaa kaikkia aistejamme omilla aisteillaan.

Liikkeen aikana selkälihasten tulisi joustaa rytmikkäästi kaikissa askellajeissa. Jos etu-tai takajalkojen rakenteissa on anatomisia ongelmia, ns. ryhtivirheitä, ne rasittavat ajan mukaan liikeratoja ja kuluttavat mm. eri niveliä niin, etteivät niiden anatomiset liikeradat ole oikeassa käytössä, vaan ne liikkuvat epäsymmetrisesti rakenteisiinsa nähden. Voidaan kysyä kumpi kuluttaa kumpaa; pienikin vääränlainen raajojen nivelen liike, joka johtaa virheellisiin askeltamisiin liikeradoissa, joka taas kertaantuu selän lihaksissa, koska joustinmekanismi ei toimi.  Vai vääränlainen valmennus, joka johtaa selkälihasten  jännittyneisyyteen. Pikkuhiljaa selkälihaksiin muodostuu staattinen lihasjännitys, joka näkyy ja tuntuu selvästi kovana ja kohonneena, arkana tai laskeutuneena selkälihaksena.

Tällaisen hevosen suu muuttuu kuolainten kanssa kovaksi. Voi myös syntyä alakaula. Hevonen yrittää päästä tilanteesta pakoon, joka on sille ominaista, painamalla kädelle tai pudottamalla pään ja kaulan ylimenokohdan tavalla joka ohjaksissa tuntuu tyhjältä tuntumalta. Tasapainoiseen ratsastukseen /valmennukseen pyrkivät kaikki. Harvemmat jaksavat ratsastaa tunteella, siinä missä taito loppuu, väkivalta saa tilaa. Ratsastajan tai ravikuskin tulisi miettiä, mitä on tekemässä ja vaatimassa hevoselta tai itseltään.  Kokonaisuus vaikuttaa koko hevoseen niin lihaksiin, jänteisiin kuin niveliinkin. Niitä tulee harjoittaa niin, että lihaksiin syntyy hyvä vastus, jotka kestävät rankemmankin harjoituksen. Vanha venäläinen sanalasku sanoo; valmennuksessa kahdet silmät ovat paremmat kuin yhdet, sillä yhdet näkevät vain sen, minkä ihminen haluaa nähdä.

Ratsastajan tavallisimmat selkävaivat ovat ristiselän tai lantion jännittyneet lihakset, sekä kiristyneet lihaskalvot pitkäkestoisesta jännityksestä. Kireät  lonkankoukistajat, jotka voivat johtaa reiden takaosien kireään tilaan, josta mm. ryhtivirhe  eteen kallistunut ns kiireasento. Ihmisillä voi olla toispuolisuutta joko syntymästään  tai hankittua esim. toispuoleista lihasongelmaa tai niska-hartiaseudun jäykkyyttä ja kipua.

Ravikuskin selkäongelmat ovat enemmänkin niska-hartia-lapaluiden väliset ongelmat: kireät lihakset ja fasetit. päänsärkyä ja puutumista sormissa.

Hieronnalla tuloksiin.

  • Hevoshieronta tulee olla lajille sopivaa. Herkkä eläin > herkät otteet. Hevonen reagoi hierontaan parhaiten jos terapeutti on ns. läsnä. Hierominen hevoselle ei ole vain mekaanista toimintaa. Siinä hevonen alistuu herkälle kädelle, joka määrätietoisesti, tarkkaan mietityillä otteilla, etsii kohteet mistä ja miten hierotaan, jotta lopputulos jota tavoitellaan on  hyvä. Hevosen  tulisi seistä tasaisesti kaikilla neljällä jalalla, jakaen painoaan tasaisesti joka jalan päälle, kaulan ollessa suorana alhaalla, rauhallisesti maiskuttaen ja hengittäen. Se nauttii tilanteesta, jossa terapeutti on sen pomo hevosen ehdoilla.

 

Suurin hyöty ratsastajalle:

Hevosen lajille suurin ominaisuus on reagoida nopeasti.  Terve hevonen sen tekeekin. Mutta ongelmien sattuessa, voi käydä niin, ettei ratsastaja reagoi tilanteeseen tarpeeksi nopeasti. Siitä voi helposti syntyä hitaasti vakavakin liikehäiriö.  Jos haluaa tuloksiin, on reagoitava nopeasti, siihenhän  ratsastus ja valmennus tähtäävät.

Hevosen selän kivusta

Hevonen näyttää selkäkipuaan eri tavoin. Satuloidessa jännittää, heiluttaa häntää, asettuu vinosti, hengittää nopeammin. Ratsastuksessa ei haluaa liikkua, puree kuolainta, jännittää niskaansa, kääntymiset hankalia, voltilla pukittaa jne.

Tässä pieni selvitys hevosen selän toiminnasta:  Hevosen selkä on rakennettu niin että se toimii stabiloivana ja jossa on hyvä vastus samanaikasesti se on joustava. Hevonen taivuttaa, venyttää ja kiertää selkäänsä eniten käynnissä ja laukassa, kun taas ravissa selkä on vakaampi.  Ravissa lihasaktiviteetti on korkeampi kuin käynnissä. Käynnissä tapahtuu enemmän selän pyöristystä ja venytystä, ainakin puolet enemmän kuin ravissa.

Jos hevosella on jokin lihaskireys/vamma jossain kohtaa kehoaan. Tunnistaminen näkyy joko niin että askel tai askeleet saattaa olla lyhyempi/ lyhyemmät. Mietintään jää, onko sittenkin hevoselle, jolla on ollut jokin vammma, parempi aloittaa liikkuminen ensin ravissa. Monella kokeneella ratsastajalla on kokemuksia tällaisista tapauksista joko nuorella tai vanhalla hevosella. Ja askellajin valinta on ollut intuitiivistä.

 

Comments are closed